The moment when, 50 years ago, Neil Armstrong planted his foot on the surface of the Moon inspired awe, pride and wonder around the world. This newspaper argued that “man, from this day on, can go wheresoever in the universe his mind wills and his ingenuity contrives…to the planets, sooner rather than later, man is now certain to go.” But no. The Moon landing was an aberration, a goal achieved not as an end in itself but as a means of signalling America’s extraordinary capabilities. That point, once made, required no remaking. Only 571 people have been into orbit; and since 1972 no one has ventured much farther into space than Des Moines is from Chicago.
The next 50 years will look very different. Falling costs, new technologies, Chinese and Indian ambitions, and a new generation of entrepreneurs promise a bold era of space development. It will almost certainly involve tourism for the rich and better communications networks for all; in the long run it might involve mineral exploitation and even mass transportation. Space will become ever more like an extension of Earth—an arena for firms and private individuals, not just governments. But for this promise to be fulfilled the world needs to create a system of laws to govern the heavens—both in peacetime and, should it come to that, in war.
The development of space thus far has been focused on facilitating activity down below—mainly satellite communications for broadcasting and navigation. Now two things are changing. First, geopolitics is stoking a new push to send humans beyond the shallows of low-Earth orbit. China plans to land people on the Moon by 2035. President Donald Trump’s administration wants Americans to be back there by 2024. Falling costs make this showing off more affordable than before. Apollo cost hundreds of billions of dollars (in today’s money). Now tens of billions are the ticket price.
[ … ]
It is a mistake to promote space as a romanticised Wild West, an anarchic frontier where humanity can throw off its fetters and rediscover its destiny. For space to fulfil its promise governance is required. At a time when the world cannot agree on rules for the terrestrial trade of steel bars and soybeans that may seem like a big ask. But without it the potential of all that lies beyond Earth will at best wait another 50 years to be fulfilled. At worst space could add to Earth’s problems. | Se hetki, kun Neil Armstrong 50 vuotta sitten otti ensimmäisen askeleensa kuun pinnalla, herätti kunnioitusta, ylpeyttä ja ihmetystä ympäri maailmaa. Eräs sanomalehti vakuutti, että “tästä päivästä lähtien ihminen voi matkustaa universumissa minne tahansa hän haluaa ja hänen nerokkuutensa sallii… ihminen tulee matkustamaan planeetoille ennemmin tai myöhemmin.” Mutta ei. Kuuhun laskeutuminen oli poikkeus, tavoite joka ei ollut se varsinainen päämäärä, vaan sen oli tarkoitus osoittaa Amerikan poikkeukselliset kyvyt. Kun se oli kerran tehty, sitä ei tarvinnut enää toistaa. Vain 571 ihmistä on käynyt kiertoradalla; vuoden 1972 jälkeen kukaan ei ole matkannut pidemmälle avaruuteen kuin Des Moines Chicagosta. Seuraavat 50 vuotta tulevat olemaan hyvin toisenlaiset. Kustannusten laskut, uudet teknologiat, Kiinan ja Intian kunnianhimoiset tavoitteet ja uuden sukupolven yrittäjät lupaavat avaruuskehitykseen uskaliaan rohkeaa aikakautta. Tämä tuo lähes varmuudella mukanaan rikkaille tarkoitettua matkailua sekä kaikille parempia viestintäverkkoja; pitkällä tähtäimellä myös mineraalien hyödyntämistä sekä jopa joukkoliikennettä. Avaruudesta muodostuu yhä enemmän Maan jatke – yritysten ja yksityishenkilöiden, ei vain hallitusten, areena. Mutta tämän lupauksen täyttämiseksi maailmaan pitää luoda oikeusjärjestelmä, joka koskee taivaita – sekä rauhan että, jos tarve on, sota-aikana. Avaruuden kehitys on tähän mennessä keskittynyt helpottamaan maanpäällistä toimintaa – pääosin lähetystoimintaa koskevaa satelliittiviestintää sekä navigaatiota. Kaksi asiaa tulee nyt muuttumaan. Ensimmäiseksi geopolitiikka antaa uutta sysäystä lähettää ihmisiä Maan matalan kiertoradan ulkopuolelle. Kiina suunnittelee lähettävänsä ihmisiä Kuun pinnalle vuoteen 2035 mennessä. Presidentti Donald Trumpin hallinto haluaa amerikkalaisten palaavan sinne vuoteen 2024 mennessä. Kustannusten laskun ansiosta tällaiseen pöyhkeilyyn on enemmän varaa kuin aikaisemmin. Apollo maksoi satoja miljardeja dollareita (nykyisessä rahassa). Tänä päivänä lippu maksaa kymmeniä miljardeja. [ … ] On virhe mainostaa avaruutta romantisoituna villinä läntenä, anarkistisena rajaseutuna, missä ihmiskunta voi luopua kahleistaan ja löytää kohtalonsa uudelleen. Jotta avaruus voisi täyttää lupauksena, tarvitaan hallintotapa. Aikana, jolloin maailma ei pääse sopimukseen maanpäällisen kaupan säädöksistä koskien teräsharkkoja ja soijapapuja, tämä vaikuttaa isolta vaatimukselta. Mutta ilman sitä kaikki Maan ulkopuolelle jäävät mahdollisuudet joutuvat odottamaan parhaimmassa tapauksessa toiset 50 vuotta, ennen kuin ne voidaan toteuttaa. Pahimmassa tapauksessa avaruudesta muodostuu Maalle yksi ongelma lisää. |